Hälisen Janne Vapaus, rauha ja tasa-arvo - niistä on hyvä yhteiskunta rakennettu

Kiurun ihmelääke vain lykkää oireita

Jälleen kerran Opetus- ja kulttuuriministeriöstä kuuluu kummia. Tällä kertaa saimme ihmeteltäväksemme ihan oikeita lukuja siitä, miten opetusministeri Krista Kiurun (sd.) kaavailema korkeakoulujen hakijasuma puretaan: seuraavan kahden vuoden aikana siivotaan hetkellisesti työttämyystilastoista 3000 nuorta.

"Urpilaisittain" aivan aluksi haluaisin kiittää ammattikorkeakouluihin tehtäviä sosiaali- ja terveysalan paikkalisäyksiä. Samaan hengenvetoon täytyy harmitella, ettei OKM taaskaan tarjonnut lääkettä lääkäripulaan. Tämä toki on ymmärrettävää, sillä lääketieteellinen koulutus on siitä kalleimmasta päästä, eikä lisäotot edes onnistuisi ilman investointeja opetustiloihin.

Ministeriön tiedotteessa ministeri Kiuru hehkuttaa: "Päätös nopeuttaa nuorten pääsyä koulutukseen, pidentää työuria alusta ja karsii ei-toivottuja välivuosia. Yhä useampi nuori pääsee kiinni toivomaansa opinpolkuun nykyistä nopeammin." Jaloja ja oikeita tavoitteita, sitä ei käy kiistäminen. Työurat kyllä pitenevät alusta, samoin välivuodet vähenevät, mutta entäpä kun koittaa siirtyminen työelämään?

Esimerkiksi nuorten juristien työttömyys on viidessä vuodessa kaksinkertaistunut, insinöörit ja tradenomit keikkuvat korkeasti koulutettujen työttömyystilastojen kärjessä aivan omassa luokassaan. Akateeminen työttömyys on todellisinta totta, ja tässäkö on ministerin ihmeresepti työurien pidentämiseksi? En voi välillä olla ajattelematta, mitä ministeriössä oikein poltellaan; mitään kovin terveellistä se ei voi olla.

Ihmeellisemmäksi nämä väliaikaiseksi tarkoitetut (soittaako autovero kelloja?) lisäykset tekevät vastikään tehty raju leikkaus ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoihin. Ministeriö soutaa tai huopaa riippuen siitä, kuka siellä on kulloinkin komennossa?

Koulutuspolitiikkaa ei voi eikä saa täysin erottaa työvoimapolitiikasta. Kouluttamattomien työttömien sijaan täytämme työmarkkinat kalliisti koulutetuilla työttömillä - sekö on oikeasti se, mitä korkeakoululaitokseltamme odotamme? Kyllä, koulutus ja sivistys ovat arvoja itsessään, mutta joku roti idealismin ja realismin välillä on myös syytä pitää. Keinotekoisten poppakonstien sijaan tulisi miettiä kokonaisvaltaisesti uusiksi, miten korkeakoulutusta jatkossa rakenteellisesti kehitetään. Kaikkien ei tarvitse olla maistereita - etenkään työttömiä sellaisia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Pieni maa, jossa on 21 yliopistoa ja 27 ammattikorkeakoulua, mutta valmistuneille vähemmän töitä julkisen sektorin ulkopuolella.

Toimituksen poiminnat